tiistai 24. helmikuuta 2015

Hiusjuttuja!


Vanhojen kampaus tanssiaamuna!:)





Leikkasin ystävälle "longbobin". Ystiksellä oli lähtökohtana pitkät hiukset mutta hä halusi kokeilla uutta hiusmallia. :)






Sitten teinkin värinpoistoa ja "purkan väristä" sävyä. Nämä hiukset ovat kasvatusvaiheessa joten saksia ei tarvittu. Kovasti onkin nyt ollut pinnalla nämä pastellisävyt. Itellenikin saattaisin tärskäyttää vaaleanpinkin jos en olisi ehtinyt omaa kuontaloa värjätä punaiseksi ;) Lähtökohtana tässä on ollut tummempi väri, ja hiuksiin on tehty ennenkin värinpoisto. Pohjassa kuulsi vielä kuuluisa "pissinsävy" mutta hyvin jaksoi Kc:n Luximan Frozen Rose-sävy peittää ei toivotut vivahteet.





Lähtökohtana oli "vanha kuparin" sävy, jossa siis punaisuus oli jo hiipunut ja tilalle haalistunut enemmän rusehtava väri. Haluttiin siis freesata sävy entiselleen ja tehdä tyviväri. Tyvivärin tein kestovärillä ja pituuksiin Kc:n Luxima kiiltosävy.






Tällä asiakkaalla onkin superhyper paksu. luonnonkihara ja karhea hius. Aiemmin ollaan laitettu  vaaleita raitoja mutta jossain vaiheessa tulee tilanne jolloin latva on jo lähes kauttaaltaan vaalea raidoituksen myötä. Tämmönen tappaus kun oli, niin tein latvaan jotain oman tyven sävysiä raitoja ja tyveen tyviraidat, jotta hius näyttäisi jälleen raidoitetulta. :) 




Tämmösiin kuulumisiin tällä kertaa!:) Hyvällä tuurilla seuraavat kuulumiset ovat uudelta kampaamolta!

<3 Laura


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Tuotetestailuja ja remonttia!:)


Härdelliä on riittänyt rempan kanssa. Onneksi on osaavat ammattilaiset tekemässä. Laitan tähän kuvia remontin edistymisestä. Kääk, kohta mulla on oma kampaamo!:D Hommat lähti vähän käsistä tuon wc:n kohdalla. Sinne oli suunnitelmissa aluksi vain kaakelimaali ja uudet wc-kalusteet mutta päädyttiin kuitenkin purkamaan vanhat rumat kukkakaakelit pois ja vessa meneekin nyt kokonaan uusiksi. Eipähän tarvitsi murehtia että mitä ongelmia siellä vanhojen pintojen alla on.




Kävin eilen Tyrnävällä reissuhommissa. Asiakkaalla olikin kodin yhteydessä aivan älyttömän ihana sisustuskauppa! En ole kyseisen putiikin olemassa olosta tiennyt aiemmin. Suosittelen lämpimästi käymään. Putiikki oli oikea karkkikauppa kaikille sisutusintoilijoille. Myymälän lisäksi tuotteita löytää myös nettikaupasta: http://www.wanhaaliina.fi/ .


Oon pyöritelly tässä eeskahtaalleen että minkä tuotesarjan valitsen kampaamooni. Olen saanutkin ihania näytepakkauksia eri tukkureilta. Tilasin kokeeksi myös laatikollisen Lanzan tuotteita kun olen niistä kovasti kehuja kuullut ja lukenut. Seuraavat mielipiteet tuoksuista ja koostumuksista ovat ihan minun ajatuksia. Kokeilin omiin hiuksiini Lanzan Kuikui Nut Conditioneria sekä shamppoota, paljon kehuttua Trauma Treatmentia ja Healing Oilia. Kuvat alla (lainattu netistä).



Ensi vaikutelma oikein ylellinen puteli, tuoksu todella makea ja voimakas. Hiuksista tuli pehmeät ja kiiltävät. Mistähän tämä johtuu ;) Luettelen tässä viisi ekaa aineostaa per puteli.

Kuikui Nut hoitoaine: Water/Eau = vesi, Glycerin = hajuste, liuotin, denaturoiva aine, humektantti, stearyl alcohol = pehmentävä aine, viskositeetinsäätäjä, cetyl alcohol = hajua tai makua peittävä aine, emulgaattori, cyclopentasiloxane = ihoa ja hiuksia hoitaba aine, pehmentävä aine, luotin ELI tutummin silikoni. 

Trauma Treatment :Water/Eau = vesi, cetearyl alcohol = pehmentävä aine, viskositeetinsäätäjä, glycereth-26 = humektantti, liuotin, viskositeetinsäätäjä, cyclopentasiloxane = silikoni, trimethylsiloxyamodimethicone = hiuksia hoitava aine ELI silikoni.

Healing Oil : cyclopentasiloxane = silikoni, dimethicone = ihoa hoitava aine, ihoa suojaava aine, vaahdonestiaine, pehmentävä aine ELI silikoni, crambe abyssinica seed oil = ihoa ja hiuksia hoitava aine, kasvista saatava öljy.

Eli oikeinkin pehmentävän ja hoitavan vaikutuksen antava ainesosa on tosiaan tuo silikoni. Tässäpä siis oiva tuoteryhmä hiustenpidennyksille. Kaikki silikonit eivät ole niin pahasta kun annetaan ehkä ymmärtää. Vesiliukoset silikonit liukenevat hiuksen pinnasta pesun yhteydessä. Muiden pois pesemiseksi kannattaa käyttää kerran kuussa syväpuhdistavaa shamppoota. Jos hiuksissa on paljon liukenemattomia silikoneja, ne ikäänkuin tukkivat hiuksen pinnan. Tässäpä vielä vähän tietoa silikonityypeistä:

Amodimethicone - Ei ole yksinään vesiliukoinen
Amodimethicone (and) Trideceth-12 (and) Cetrimonium Chloride - Yhdistelmä, joka on vesiliukoinen (ks.pelkkä amodimethicone)
Behenoxy Dimethicone - Osittain vesiliukoinen
Cetearyl methicone - Ei ole vesiliukoinen
Cetyl Dimethicone - Ei ole vesiliukoinen
Cyclomethicone - Ei ole vesiliukoinen
Cyclopentasiloxane - Ei ole vesiliukoinen
Dimethicone - Ei ole vesiliukoinen
Dimethicone Copolyol - Vesiliukoinen
Dimethicone copolyol - Vesiliukoinen
Dimethiconol - Ei ole vesiliukoinen
Hydrolyzed Wheat Protein Hydroxypropyl Polysiloxane - Vesiliukoinen
Stearoxy Dimethicone - Osittain vesiliukoinen
Stearyl Dimethicone - Ei ole vesiliukoinen
Trimethylsilylamodimethicone - Ei ole vesiliukoinen
Lauryl methicone copolyol -Vesiliukoinen



Tästä varmasti on monta mielipidettä ja paljon keskusteluakin netin syövereistä löytyy. Oikein kun asiaa miettii niin toisaalta hius on ns. "kuollutta ainetta", kun hiuksen pinta käsittelyjen myötä hapettuu ja aukeaa, niin ei sitä millään pysty korjaamaan aidosti siloiseksi ja hyväkuntoiseksi. Silikonit meikkaavat hiuksen kiiltävän ja terveen näköiseksi. Jopa värjäämätön hius hapettuu vuosien myötä ilmassa olevan hapen vaikutuksesta. Liika silikoni hiuksissa saattaa tosin latistaa hiukset.
Tämmöstä pohdintaa tänään. Kaksipiippuinen juttu siis!:)

Kirjoittelen myöhemmin lisää tuotesarjasta johon päädyin!

Palataan!<3